måndag 24 februari 2014

Lauantaina tokovalmennuksessa

Lauantaina meillä oli vierailevana kouluttajana Marianne Forsell ( http://www.flatit.net/leo.htm )
ja olimme saaneet vuokrata maneesin koulutustilaksi - aivan ihanaa,  kun sade ropisi katolla ajattelimme lämmöllä maneesin omistajaa joka tämän meille soi :)

Minulla on ollut motivaationpuute viime aikoina ja Nitzalla on parhaillaan juoksu joten emme olleet treenanneet juuri lainkaan viime viikkoina... Nitzalla oli energiaa muillekin jakaa ja minä taas tein vartaloliikkeitä/ohjauksia joista sain kommentteja. Hyvä että joku kertoo näistä koska kun enimmäkseen treenaa yksin kaikki vanhat tavat näköjään tulevat taas esiin.

Ehdimme ottaa peräti kolme kierrosta/koirakko joten ehdimme tehdä vaikka mitä! Alussa kouluttaja tarkasti kaikkien sivulletulot, istutaanko suorassa sekä tehtiin muutamia kivoja harjoituksia tästä. Myös peruutus oli yleisenä aiheena - hieman hupia aiheutti Nitzan tapa peruuttaa istualtaan, no, tokokokeessahan yleensä peruutetaan 2-3 askelta joten eihän siinä tarvitsekaan nostaa takapuolta..

Ohjattu nouto oli liike johon ajattelin kysyä Mariannelta ideoita - meillä on joskus ongelmana liian reipas kapulalle meno josta johtuen tassut voivat osua kapulaan.. ei aina, mutta jos vire nousee niin tämä virhe saattaa esiintyä. Ja tästähän tuomarit eivät tykkää.
Lauantaina Nitza teki ohjatun ilman tassukosketusta eikä muitakaan virheitä mutta vahvistaakseni Nitzan kapulan ottamista takakautta kokeilimme estetolpan kiertoa + kapulan nostoa kierron jälkeen. Eli siis koira kiertämään ja kapula maahan siihen kohtaan kun tolppa on melkein kierretty - tämä ei toiminut nameilla mutta kun otin pallon mukaan niin johan N tajusi mitä tehdä. Tätä jatketaan kotona!

Luoksetulon seisomaan jääminen on tällä hetkellä hidas - haluaisin Nitzan seisahtuvan heti eikä ottavan kaksi lisäaskelta käskyn jälkeen. Tässä kokeilimme että jätin salaa pallon Mariannelle joka asettui Nitzan taakse, käsky, ja kun pysähdys oli hyvä vapautin Nitzan leikkimään Mariannen kanssa - no, eihän N heti tajunnut juttua mutta toisella toistolla tajusi rynnätä leikkimään. Avustaja kehään vaan nyt jatkossakin jotta N ei koskaan tiedä mistä se pallo voi lennähtää. Olen ollut liian tylsä, käsky Kom!, stå ja sitten heittänyt pallon Nitzalle - ei ihme ettei pysähdy kun seinään kun pallo onkin minulla - vetovoima vetää eteenpäin. Takapalkalla olen kyllä tätä tehnyt - vauhti kärsii mutta stoppi on hyvä... eli kaikkea pitäisi muistaa tehdä vuorotellen!

Muitakin liikkeitä teimme ja lopuksi otettiin meidän kovasti tarvitsemat ryhmäpaikallaolot. Näissä huomaa selvästi että N on epävarma vieraita koiria kohtaan, vilkuilee sivulla istuvia/makaavia koiria ja tahtoo herkästi piipata. Sekä istuminen että makaaminen ryhmässä onnistuivat, pientä piippausta lukuunottamatta mutta olen tyytyväinen ja näitä pitäisi nyt vaan päästä useammin harjoittelemaan. Onnistuneesti.

Päivä oli kokonaisuudessaan mukava ja hyödyllinen - ja erittäin hyvä omaa tokomotivaatiotani ajatellen. Jospa sitä nyt treenaisi säännöllisesti ja yrittäisi jos onnistuisi saamaan kisapaikan jostain.... :)




fredag 7 februari 2014

Snö! <3








Fjolårets bilder men stämningen är den samma även nu:)
(notera Hobbe som alltid var med på allt.... )