onsdag 20 augusti 2014

FH2

Osallistuimme toiseen FH2 kokeeseemme 16.8. Tuntia ennen kokeen alkamista sade alkoi ja jatkui ja jatkui...
Arvonnassa saimme lähtönumeron 1 joten ajoimme pellon laitaan ja tuomari sanoi että turhia viivyttelemättä lähdetään ajamaan jälki. Kun laitoin liinaa Nitzalle ukkonen jyrisi, lähellä ja kovaa :(
Sanoin tuomarille, Tomi Alanen, että jos ukkonen tulee aivan päälle niin minä keskeytän, en halua olla keskellä isoa peltoa silloin.

Lähdössä ajattelin itsekseni kun ukkonen taas jyrisi että nyt annan Nitzan jäljestää vähän lujempaa kun normaalisti jotta päästään pois tästä kaatosateesta ja ukkosvaarasta. Eli jo paalulta lähdettäessä kävelimme aika lujaa...
Ensimmäinen esine tuli aika pian, nopea maahanmeno. Jatkoimme, kohta tuli kaarre oikealle ja toinen esine, ok ilmaisu siinäkin. Jatkoimme matkaa, kaarteen lopussa hieman hösläystä, vähän kulmasta yli mutta N löysi jäljen nopeasti (nopeasti!) ja jatkettiin. Tultiin seuraavalle esineelle jonka N ilmaisi seisten! Häh, mutta tajusin heti että siinä on esine ja ruoho on läpimärkää joten neiti ei nyt halunnut mennä maahan - sen verran taisin kuitenkin ilmaista tyytymättömyyttäni koska kun lähestyin Nitza meni maahan. Sama asia toistui myös toiseksi viimeisellä esineellä... seistessään esineellä N samalla ravisteli vedet turkistaan - olisiko sekin ollut syy seisomiseen koska matkan varrella N ei kyllä ravistellut eikä pysähtynyt vaikka vesi vaan valui ;)

Harhaan N reagoi tarkistuksella mutta ei lähtenyt, toiseen harhaan ei enää reagoinut. Piikin etsiminen oli hieman hikistä katseltavaa mutta N löysi taas jäljen, toinen piikki sujui jo paremmin. Juuri ennen viimeistä kulmaa N vilkaisi nopeasti ylös, suoraan edessä, lähellä olevaan puffettiautoon päin, ja juuri siinä olikin kulma joka täten ylitettiin ehkä koiran mitalla - kulma löytyi, vähän joutui ensin etsimään. Viimeinen suora ja esine ok.  Valitettavasti yksi esine jäi löytymättä piikkisuoralla  - no, pitkä ruoho, kaatosade ja vähän liikaa vauhtia niin ei mikään ihmekään....

Tuomarin mielestä koiralla on hyvä halu jäljestää mutta hieman liikaa vauhtia (joo, tämän otan aivan omalle kontolleni!). Saisi olla rauhallisempi jne jne. Yhteispisteitä kuitenkin 84, hienosti tsempattu tällä säällä!!

 Esine-ilmaisuista opin tänään sen että ei ole väliä istuuko, seisooko vai makaako koira esineen ilmaistessaan kunhan ei vaihda asentoa samassa ilmaisussa. OK, sitä en todellakaan tiennyt. Harmi etten koska silloin olisin kävellyt vapautuneemmin seisovan Nitzan luo enkä aiheuttanut "negatiivisellä karmallani" maahanmenoa, emmekä olisi turhaan pisteitä hävinneet. -3 löytymättömästä esineestä ja muutama piste näistä seiso-maahan jutuista meni, jos jos jos niin olisimme ehkä keränneet sen 90 pistettä. Mutta jossittelulla ei niitä pisteitä tule vaan harjoittelemalla lisää!:)



måndag 11 augusti 2014

Sommaren är kort....men det mesta har inte regnat bort :)

Juli har gått, Hett har det varit och vi har varit ganska lata med att träna.

TOKO SM deltog vi i SDY:s lag, första gången Dobermännen hade ett lag i toko! Vi åkte till Björneborg på fredagen och hyrde en stuga på Yyteri Camping fre-lö. Ingen lugn natt precis men vi var fit for fight på lördag morgon på tävlingsplatsen. Fick oss tilldelade snygga Team Dobermann t-skjortor och sen var det bara att vänta och hoppas på att allt funkar.
Typiskt nog så började sommaren just den dagen, hela juni var ju kall och regnig och lördagen då SM gick av stapeln fick vi njuta av sommarvärme, +26 - 28 grader, på en stor sandplan.....

Momenten var uppdelade på 5 domare och 5 bedömningsringar. Först i turen var platssitt och ligg för alla deltagare, efter det gick man i nummerordning till var och en domare. Platsligg och -sitt lider mycket av att Nitza är orolig och för ljud, domaren gillade inte alls hennes pip utan vi fick 7 och 5 i dessa moment. Mkt sträng var nog domaren, Tiina Heino men det var ju FM...

i följande ring gjorde vi Z (8,5), metallhoppet (9), tunnari (6) /tappade pinnen, sen direkt till nästa ring utan väntan. Jag hade trott att man hamnar att vänta (belöna ordentligt ;) mellan varje ring men nähä, knappt man hann ut ur en ring så ropades man in till följande!

Rutan (domare Riitta Räsänen), full fart till märket, full fart till rutan, stannade på bandet så jag flyttade henne med ett handtecken till mitten, snabbt läggande. Låg stilla men enligt domaren hade Nitza knyckt till några ggr i väntan på mitt "Fot" kommando så vitsordet blev 5,5. Oho.

Inkallning: Kom med hiskelig fart, stanna så sanden yrde, kom igen i galopp, lite fördröjt läggande = "liian hektinen luoksetulo" = 6... oho nr 2.Sånt är livet. Endel tycker om fart och andra inte.

Bästa momenten, helt superfina, var ohjattu (dirigerad apport) och kaukkare (fjärrdir.). 10 för båda! :) Och det var helt förtjänta poäng också.
Följet = 6. N var inte riktigt sej själv, sista momentet, hon följde rakt och fint med bra kontakt men blev och stå vid några grundställningar. = 6..
Men vi nollade inga moment och fick ihop till ett andra pris. Nöjd över min lilla hund som inte störs av människor, hundar eller annan aktivitet runtomkring när vi jobbar tillsammans. :)

Team Dobermann: